*

Phoenicz Ajatuksia pohjoisesta etelään

Viron veromalli

Kaleva uutisoi 23.9. suomalaisten virkamiesten pelosta virolaista veromallia kohtaan. Tämä perusteltiin verotulojen romahtamisella. Samanaikaisesti suomitaan kovaäänisesti veroparatiisiyhtiöitä ja niistä saamatta jääneitä veroeuroja. Suomen yritysverotusta on pidetty jo kauan ennalta-arvaamattomana ja raskaana. Mikäli yrityksellä on lailliset perusteet toimia ulkomailta käsin, se tekee sen varmasti, jos siitä on yritykselle taloudellista hyötyä. Virossa hyöty on päivänselvä. 20 % yritysveron sijaan yritys saa pitää kaiken voiton itsellään siihen saakka, kunnes raha nostetaan yrityksestä pois tai maksetaan työntekijöille palkkana.

Suomessa ihmetellään, miksi talouskasvu takkuaa eikä ihmisille ole töitä. On esitetty mm. palkkatukea 1. työntekijän palkkaamiselle 1. vuodeksi. Mitä sen jälkeen? Työntekijän sivukulut eivät muutu miksikään, ja ollaan jälleen tilanteessa, jossa työntekijän pitäminen vain on ihan liian kallista yksinyrittäjälle – suurimmalle potentiaaliselle työllistäjäryhmälle. Onko kukaan siis ajatellut, paljonko verorahoja tulisi lisää, jos yritysverokanta olisi pienempi, ja säästyneestä rahasta olisi varaa ottaa rahaa työntekijän palkkaamiseen? Moniko ulkomainen yritys valitsisi toimipaikakseen Suomen eikä esim. Viron, ja moniko suomalainen yritys jättäisi lähtemättä ulkomaille? Montako uutta työpaikkaa voitaisiin luoda antamalla siihen todelliset edellytykset? Paljonko verorahoja nämä työntekijät tuottaisivat? Kaikki muistanevat risteilylaivojen ulosliputukset 80-90-luvulla. Yrityspako ei ole jäänyt siihen, ja pelkästään Virossa on jo lähemmäs 5 000 suomalaisomisteista yritystä. Viron talouskasvu on valovuosia Suomea edellä. Vuosina 2005–2014 Suomen BKT supistui 5 %. Samaan aikaan se kasvoi Virossa 18%

Suomi on rämpinyt samassa suossa sen 30 vuotta tempputyöllistäen ja porkkanan sijaan raippaa tarjoten. Mitä jos tehtäisiin Suomesta oikeasti houkutteleva ympäristö yrittämiselle ja työllistämiselle? Tämä ei välttämättä tarkoita Viron veromallin apinointia, mutta nykytilanteeseen nähden ruotsalainen investointivaraus on vain pisara meressä - vähän investoivat alat maksavat veron lopulta kuitenkin täysimääräisenä. On hyvin tunnettu totuus, että vanhoja tapoja toistamalla ei saada aikaiseksi uusia tuloksia. Tarvitsemme rohkeita päätöksiä. 

 

Julkaistu Sanomalehti Kalevassa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä moni suomalainen yrittäjä on perustanut yrityksen myös Viroon ja operoi sieltäkäsin myös Suomessa, voitot investoidaan verovapaasti kalustoon, jota voidaan myös vuokrata Suomalaiselle sisaryritykselle.

Käyttäjän MikaPietil kuva
Mika Pietilä

Viron on hyvä paistatella taloususkovaisten esimerkkinä olemattomasta verotuksesta ja palkkatasosta. Viro olisi konkurssissa ilman Suomea ja Ruotsia, jotka elättävät suurta osaa sen palkansaajista, samoin kuin omat huijariyrittäjämme tarvitsevat postilokeroita Tallinnassa. Sama malli toimisi meilläkin, mikäli työnnettäisiin miljoona suomalaista rikkaaseen naapurimaahan kunnon palkkojen ja sosiaaliturvan piiriin. Omillaan Viro ei pitkään pullistelisi, mutta talousrikollisuus on saanut siitä niin hyvän sillanpääaseman ja oikotien veronkiertoon, että sen veromallia suitsutetaan turhan estottomasti mediassa.

Silläkö työllisyys paranee, että vuokrataan halvimmalla hinnalla rikollisille "yrittäjille" postilokeroita ja kaupataan lakipalveluita pilkkahintaan näennäisen laillisuuden esiliinan takana? Tätähän mainostettiin aivan häpeämättömästi takavuosina: perusta toiminimi Tallinnaan ja vuokraa postilokero hintaan 200e. Tuskin rehellinen pienyrittäjä tällaisia "palveluita" tarvitsee, mutta pelätyt Hiace-miehet virolaisine bulvaaneineen sitäkin enemmän. Viro tarvitsee Suomea paljon kipeämmin kuin Suomi Viroa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Onko Pietilän tutuilla tällaisia yrityksiä. Kyllä oikeilla yrityksillä on Virossa osoite ja rekisterinumero.

Käyttäjän JormaTuomainen kuva
Jorma Tuomainen

Oot kivasti kyllä todellisuudesta irrallaan. Täällä on 20% tulovero ja sivukulut 33% joten eivät ne nyt ihan olemattomat ole. Yritysveroa maksetaan vasta kun raha otetaan omaan käyttöön sitä ennen se on käytettävä liiketoimintaan, sijoituksiin tai makuutettava tilillä (voi esimerkiksi säästää kolme vuotta investointiin eikä tarvi ottaa lainaa). Suurin osa virolaisista palkansaajista on töissä Virossa. Jos joku suomalainen kiertää Suomen veroja rekisteröimällä liiketoiminnan tänne niin ei ole Viron vika, eikä Virolla ole siihen mahdollisuuksia juuri puuttua (kun rikotaan Suomen lakia) kuin antamalla Suomen verottajalle tietoja.

Mä teen töitä kotitoimistosta ja mulla on postilaatikko kirjanpitäjällä ettei näy kotiosoite julkisissa rekistereissä, mikä nyt lienee ihan suhteellisen järkevä toimenpide. En nää mitään "näennäisen" laillista tuossa, ihan suoraan laillista. Asun siis Virossa, olen Viron veroresidentti ja kuulun Viron sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piirin.

Toimituksen poiminnat