*

Phoenicz Ajatuksia pohjoisesta etelään

Kaikki blogit puheenaiheesta Liberalismi

Vapaa markkinatalous on pienen ihmisen etu

Vielä 90-luvulla Yhdysvaltojen katukuvassa kolikoilla toimivat automaattipesulat olivat yleinen näky. Koneellisen pyykkiä sai pestyä ja kuivattua muutamalla dollarilla. Ne olivat toki myös huumekauppiaiden toimitiloja ja joskus jopa vaarallisia paikkoja. Niistä tuli myös osa populaarikulttuuria ja ne olivatkin keskeisessä osassa useassa elokuvassa ja TV-sarjassa.

Nyttemmin pesulat ovat alkaneet kadota katukuvasta. Vain köyhimmillä, lähinnä maahanmuuttajien asuttamilla alueilla, voi nähdä yhä toiminnassa olevia kolikkopesuloita.

Köyhät kyykystä - liberaali uudistus ja sen tarve

Toisen maailmansodan jälkeinen Suomi. Köyhyys vaivaa sodasta kärsinyttä maata. Joukko viisaita poliitikkoja päättää tehdä asialle jotain. He alkavat rakentamaan myöhemmin hyvinvointivaltioksi nimettyä järjestelmää köyhien auttamiseksi. Hyvinvointivaltioon kuuluvat mm. verovaroin rahoitettu julkinen ja maksuton terveydenhuolto sekä tulonsiirrot tukien muodossa rikkailta vähävaraisille.

Päivä, jona vasemmisto rikkoi liberalismin osa 1: Overtonin ikkuna

"In order to be able to think you need to risk being offensive." -Jordan Peterson

 

Overtonin ikkuna on politiikan tutkimuksessa käytetty käsite, joka viittaa sallittuihin keskustelunaiheisiin*1. Vasemmisto on tajunnut, että kun heillä on hallussaan kulttuuri ja instituutiot, he voivat täysin mielivaltaisesti sulkea liberalistisen projektin kannalta tärkeitä keskustelunaiheita ulos sallituista aiheista ja näin "voittaa" keskusteluja, joissa heillä on aivan älytön puolustusta kestämätön kanta kuten tuloero, (wage gap).

 

Kun 1 prosentti ottaa 82 % kasvusta: Kansanvallan konkurssi ja finanssifasismi

Kun 1 prosentti ottaa 82 % kasvusta: Kansanvallan konkurssi ja finanssifasismi

”Maailman rikkain 1 % otti 82 % varallisuuden kasvusta”, sanoo Oxfam Instituutti. BBC, 22.1.2018.

*

Brittilänen järjestö Oxfam julkaisi äskettäin – sopivasti juuri globaalin talousylhäisön vuosittaisen Davosin kokoontumisajon alla – tutkimuksen taloudellisesta epätasa-arvosta.

Raportin mukaan maailman talous (Global BGT kasvoi viime vuonna noin 3,2 %).

Onko maahanmuutto uhka liberaalille yhteiskunnalle?

Facebookista on Liberaalimafia-niminen ryhmä, jonne linkitettiin viime yönä Image-lehden juttu vuodelta 2012. Jutussa kerrottiin aika osuvasti siitä millainen sekalainen sirkus tuo liberaalimafiaksi itseään kutsuva ryhmä oikein on. Tai oikeammin: mitä ryhmä oli vuonna 2012. Tänä vuonna liberaalimafiassa käytävä keskustelu näyttää nimittäin täysin erilaiselta kuin mitä se oli 5 vuotta sitten. Image-lehden jutussa ei mainita maahanmuuttoa sanallakaan. Eikä ihme, koska siitä ei silloin keskusteltu.

Myytti naisen eurosta

“Naisen euro on 80 senttiä”-myytti on vuosikymmenien aktiivisen rummutuksen myötä muodostunut perustelemattomaksi totuudeksi ja fraasiksi, joka ei suostu kuolemaan edes faktojen edessä. “Naisen euron” laskeminen on helppoa: Tarvitsee vain unohtaa kaikki relevantit yksilön palkkaan vaikuttavat tekijät, kuten tehdyt työtunnit, työvuodet, työskentelyala tai vaikkapa työn tuottavuus, verrata sitten miesten sekä naisten keskipalkkoja toisiinsa, ja ananasa-vitun-käämä, naisen euro on 80 senttiä!

Vaihtoehto rajojen sulkemiselle

Olen sanonut sen usein ennenkin ja nyt Turun tapahtumien jälkeen sanon sen taas uudelleen: vapaa maahanmuutto ei ole ongelma, vaan ongelmia aiheuttaa alistava ja syrjivä sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka.

Vaikka tämä johdonmukainen selviö ei suomalaisessa poliittisessa keskustelussa ole lähes kenellekään selviö, niin miten tämä liittyikään Turkuun ja terrorismiin?

Jäitä tsyylariin ja muistaako Kokoomus..?

Kovaa pöhinää useilla rintamilla, kun Halla-ahosta tuli puheenjohtaja. Vähän ihmetyttää tavallista kansalaista, joka ei ole edes perussuomalainen.

 

Kansalaiset laajemminkin ottaen eivät pidä nykyisiä maahanmuuttolinjauksia järkevinä ja ovat huolissaan niistä aiheutuvista ongelmista. Sen aiheuttamat kustannukset koetaan myös negatiivisina. Sama koskee osaltaan myös EU:n toimintaa, johon on tyytymättömyyttä peräti valtaapitävienkin joukossa. Isänmaallisuus ja suomalaisuus ovat uskoakseni myös tärkeitä arvoja suurelle osalle kansalaisia.

Keskusta perääntyy omasta alkoholilinjauksestaan

 

 

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/221644-keskusta-myontaa-viimevuotisesta...

Tähän minulla seuraavaa sanottavaa : Keskusta pettää aina ja tässä asiassa Keskusta näytti omat karvansa mistä Keskusta on tehty. 

Urbaania liberalismia edustava puolue on jo olemassa

Soininvaara blogasi hiljattain, että Suomessa "on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat kuulua urbaania liberalismia edustavaan puolueeseen, mutta ovat hajallaan eri puolueissa." (www.soininvaara.fi, 11.04.2017)

Arvostan Soininvaaran mielipiteitä, mutta eräs lause hänen kommenttissaan Liberan blogissa esitetyssä vastineessa  (http://www.libera.fi, 17.04.2017): 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä